Valmistautuminen
Hyvä aamupala (ja aamulääkkeet, ettei kipu yllätä), iso Cupsolo Espresso Fortissimo & Crema latte ja kaikkien laitteiden akkujen tarkistus. Myös varavirtalähteen tarkistus.
Tein päivän ohjelmasta itselleni taulukon, jotta näen helposti, missä halusin olla ja mitkä menevät ajallisesti päällekkäin. Valitettavasti joka paikkaan ei ehdi, vaikka mitä tekisi ja uskon, että en ole ainoa. Ohjelmasta vastaavat ovat tehneet suuren työn ja tulevia messuja odottaa innolla! Joskos hiipunut lukemisen harrastaminen saisi taas uutta puhtia?
Suurin ongelma on ollut keskittymiskyvyn puute, huomaan ajattelevani aivan muuta, kuin kirjaa ja sen tekstiä enkä muista lukemastani juuri mitään. Tänään aion etsiä uuden Wilbur Smithin, jonka olemassaolosta minulla ei ollut hajuakaan. Tiedän kyllä miksi. En käy enää kirjastossa enkä seuraa kirjallisuutta samalla innolla, kuin muutama vuosi sitten. RisingShadow-foorumi kuului jokapäiväiseen rutiiniin, siellä pysyi ajan hermolla. Ehkä myös kiinnostuksen kohteet on muuttuneet tässä vuosien varrella, aloin katsomaan enemmän elokuvia. Elokuvia katsellessa neulominen on helpompaa, kun ei tarvitse pitää kirjaa auki :D Täytyisi hommata jokin juttu, millä saa kirjan aukeaman pysymään auki, niin voisin yhdistää kaksi rakasta harrastusta.
Ajattelin myös hieman katsella, minkälaisia käsityöhön liittyviä kirjoja on tarjolla. Pitäisi myös löytää yksi.
Mutta nyt aamulatte kutsuin ja kohti Messukeskusta!
Auto parkkiin ja ovesta sissään. Jonossa edessäni olikin tuttu, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Kuulumiset vaihdettiin ja suunnistin kohti Auditoriota ja EU-kyselytuntia. Ensimmäisenä paikallaolijana oli valinnan vappautta valita paras paikka. Kaivoin tabletin esille muistiinpanoja varten ja pistin Instagrammin laulamaan, kuvat menevät jakoon myös Twitteriin ja Facebookkiin.
Yhteinen Eurooppamme - EU kyselytunti Auditoriossa
Vaikka EU ja politiikka kiinnostavat, en tiedä olisinko tätä kyselytuntia lähtenyt kuuntelemaan ellei Liisa olisi ollut siellä puhumassa. Ehkä, ehkä en :) Lavalla keskustelemassa olivat myös Allan Rosas (Euroopan unionin tuomioistuimen jäsen, oikeustieteen tohtori), Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio sekä Aura Salla (valtiotieteiden maisteri, Kataisen kabinetin jäsen, siirtyy EU-komission puheenjohtaja Junckerin erityisneuvonantajatiimin jäseneksi, vastuualueenaan strategiakeskuksen viestintätiimi, yhteistyön koordinointi ja kehittäminen. lähde: Iltalehti). Moderaattorina toimi Ossi Tuusvuori, Schuman-seuran ja Eurooppasäätiön neuvottelukunnan puheenjohtaja.
Kyselytunnin alkuperäinen tarkoitus oli, että panelistit olisivat vastanneet koululaisten etukäteen lähettämiin kysymyksiin, mutta syystä tai toisesta kysymykset eivät koskaan saavuttaneet heitä. Harmillista, mutta aikaan saatiin silti hienoa keskustelua EU:sta.
Ketään ei varmaan yllätä, että keskustelua käytiin myös Brexitistä. Allan Rosas kertoi kuitenkin, että vielä mikään ei ole muuttunut. Eroa edeltää Yhdistyneiden Kuningaskuntien virallinen ilmoitus, jota odotetaan ehkä alkuvuodesta 2017, sen jälkeen on odotettavissa vielä kahden vuoden määräaika, jolloin ja sen jälkeenkin, neuvotellaan erilaisista sopimuksista, mm. kaupallisesta yhteistyöstä. Yksi syy Brexitiin ja sen syntyyn on se, etteivät saarivaltion asukkaat koe olevansa eurooppalaisia, vaan mieltävät Euroopaksi vanhan mantereen maita. Aura Salla oli aikalailla samaa mieltä, sillä EU muodostuu kansalaisista ja valtioista ja jos kansalaiset eivät tunne kuuluvansa Eurooppaan ja EU:hun, niin miten on sitten valtioiden laita? EU:n pitäisi keskittyä yhteisiin puollustuspolitiikkaan, solidaarisuuteen ja ulkorajojen lähellä tapahtuviin asioihin. Liisa jatkoi puheenvuorollaan pohtien EU:n nykytilaa ja sitä, mihin ollaan menossa. EU ikäänkuin etsii itseään tämän kriisin keskelä ja tulee muuttumaan. Pitkittyneet talouskriisit, maailmanmarkkinoilla pärjäämättömyys ja yhteinäisyyden puute vaivaavat. Arvopohjan murentuminen on pahin kriisi ja tätä äärioikeisto ja populistit saavat aikaan omalla toiminnallaan. Sodat EU:n ulkorajojen läheisyydessä sekä pakolaiset ja Turkin toiminta tässä aiheuttavat yhden kriisin. Brexit voisi myös muuttua epidemiaksi, jos jäsenvaltiot näkevät pakolaispolitiikan vain omana asianaan. Ulkopuolelta katsottuna EU vaikuttaa huojuvalta talolta.
Kari Vainio pohti median roolia EU:n asioiden esiintuomisessa ja oli vahvasti sitä mieltä, että median tehtävänä on pitää faktoista kiinni vaikuttamatta yksisilmäisesti EU:n puolustajalta taikka vihaajalta. Media voisi hyötyä, jos tarjolla olisi koulutusta EU:sta, tuloksena olisi parempi EU tuntemus. Liisa jatkoi median roolista kehuen suomalaista mediaa siitä, ettei se ole euvihamielinen, kuten joissain jäsenmaissa.
Liisa jatkoi pohtimalla EU:n päätäntävaltaa ja sen näkymistä jäsenmaiden asukkaille. Britanniassa ongelmana on, etteivät päättäjät ole tekemisissä EU-asioiden kanssa ja monessa jäsenvaltiossa on edelleen suuri halu edistää vain omia asioitaan sen sijaan, että tehtäisiin eurooppalaisia ratkaisua. Yksi tällainen on digitalisointi ja sen tuomat haasteet lukuisten erilaisten järjestelmien viidakossa.
Yhteisten markkinoiden yksi esimerkki on jo kumottu käyrät kurkut vs. suorat kurkut -direktiivi, jossa yksi valtio halusi standardoida kurkkujen ulkomuodon. Median roolia sivuttiin lisää, kun puhuttiin vähän aikaa sitten olleesta patalappu-kohusta, jolloin Liisan sähköposti täyttyi kyselyillä, että "eikö teillä ole parempaa tekemistä?". Kyse ei ollutkaan tavallisista kotikeittiöistä löytyvistä patalapuista, kuten jutussa annettiin ymmärtää. Aura Salla jatkoi aiheesta miettien, miksei positiiviset jutut ole mikään uutinen vaan aina pitää olla jotain negatiivista, jotta se olisi uutisoitava uutinen. Esimerkkinä investointirahasto. Standardit ovat tärkeitä yksilöille, jotta olisi mahdollista saada esimerkiksi apteekista samanlaista antibioottia jäsenvaltiosta huolimatta. Yksi standardin ilmentymä olisi myös EU:n ulkoministeri, joka edustaisi EU:ta virallisesti maailmalla ja näin jäsenvaltioilla olisi yhteinen ulkopolitiikka.
Yleisöstä tullutta kysymystä en aivan kuullut kunnolla, mutta ilmeisesti oli kyse siitä, että jos EU:n jäsenvaltio loukkaa yksilön oikeuksia, miten saada oikeutta, kun oikeustaistelu on aloitettava ensin tapahtumamaassa. Allan Rosas vastasi kertomalla oikeusjärjestelmästä, jolloin viime kädessä kansalliset oikeusistuimet lähettävät EU:n tuomioistuimelle ratkaistavaksi. Komissio voi nostaa syytteitä ja aikaisemmin mm. Unkaria on syytety ja myös tuomittu.
Onko EU:ssa viestintäongelmaa vai mikä mättää, kun jäsenvaltioiden asukkaat eivät tunne olevansa eurooppalaisia ja EU:ssa? Liisa vastasi, että vaikka talous ja terrorismi ovat nykyään kansainvälisiä, niin päätökset asioista halutaan edelleen pitää jäsenvaltioissa. Miten hallita globalisaatiota? Aura Salla kertoi tiedotuksen olevan tätä päivää ja hän on rohkaissut kabinetin jäseniä käymään keskustelua somessa sen sijaan, että vain raportoisivat tekemisistään.
Iltapäivällä olisi luvassa lisää EU-keskustelua Tieto-lavalla.
Monikulttuurinen Suomi: Minun tarinani
Mina Iranta: Iran, isoäidin maa (Reuna)
Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen (Siltalta)
Haastattelijana Tarja Tornaeus
Alkuun haastattelija kysyi, tuntevatko kirjailijat olevansa puoliksi suomalaisia, koska toisen vanhemman kotimaa on muu kuin Suomi ja onko suomalaisuudesta tullut kommenttia? Isän puolelta iranilainen Mina Iranta kertoi, ettei hänelle ja onkin ollut yllätys monelle, että hän on puoliksi iranilainen, koska iranilaisuus ei paista lävitse. Jani Toivola on puoliksi kenialainen ja monenkaan mielessä nimi ja kasvot eivät kohtaa. Mina kertoi, että hänen elämässään molemmat vanhemmat ovat olleet läsnä, mutta iranilainen kulttuuri ei, isä ei pitänyt sitä esillä. Jani näki kenialaisen isänsä alle 2-vuotiaana viimeksi, kenialaiseen kulttuuriin ei ollut mitään yhteyttä eikä mielikuvaa ja identiteetin jäsentäminen ei ollut helppoa. Ihonväri määrittää identiteettiä ja Jani huomasi pohtivansa, että voiko hänestä tulla näyttelijä, kun näyttää miltä näyttää eikä televisiossa ole ketään samanlaista.
Molemmat esikoiskirjailijat ovat käyneet toisessa kotimaassaan vasta aikuisikäisenä ja yhteisenä piirteenä kirjoista löytyi se, että jollain siellä toisessa kotimaassa oli valokuva heistä. Mina kertoo, että hänen käydessään isänsä suvun luona Iranissa, oli isä vienyt heidät käymään vuoristossa perheen vanhan taloudenhoitajan luona. Ja siellä seinällä kuvakollaasista Mina löysi itsensä, elämässä jonkun toisen elämässä valokuvassa. Valokuvia oli lähetetty koko Minan lapsuusajan isän suvulle ja suku onkin ollut elämässä taustalla isän kautta, kun on kuullut puheluiden jälkeen kuulumisia ja uutisia. Vastaanotto oli hyvin lämmin, tuntemattomien ehdoton rakkaus yllätti. Jani kävi ensimmäisen kerran Keniassa n.7 vuotta sitten, kun Saksasta löytynyt veli vei käymään suvun luona. Ensin Janilla oli tunne siitä, kuinka on jossakin Afrikasta kertovassa elokuvassa, maisema näytti aivan television luonto-ohjelmalta. Janista löytyi valokuva tädin kädestä, muutaman viikon ikäinen vauva äidin sylissä. Welcome home, oli täti sanonut. Janin mielestä Minan kertoma tuntemattomien ihmisten ehdoton rakkaus on hyvin kuvaavaa eikä hän oikein osannut heittäytyä siihen käydessään suvun luona vaan alkoi pohtimaan omia rajojaan. Edesmennyt isä tuli lähemmäksi sukulaisten kertomuksista ja on enemmän läsnä, vaikkakin tuntuu irralliselta ihmiseltä.
Janille kirjoittaminen on toiminut hyvänä vastapainona eduskuntatyöskentelylle, vaikka samalla onkin asettanut haasteita sen suhteen, että voiko kansanedustaja kirjoittaa näin ja olla näin avoin. Seuraava kirja voisikin kertoa, miltä tuntuu tehdä esikoisteosta 3-vuotiaan yksinhuoltajana ja miltä tuntuu kirjoittaa pätkissä. Mina kertoi pohtineensa, onko järkeä kirjoittaa omasta suvustaan ja itsestään, koska haluaa pitää yksityisyydensuojaa. Mutta silti kirja syntyi ja nyt on helpompaa vastata kyselijöille Iranista.
Kummassa kotimaassa kirjailivat tuntevat olevansa enemmän hyväksyttyjä ja onko kaksikulttuurisuus vaikuttanut siihen, kuinka hyvin toisen asemaan voi asettua? Mina kertoi, että oli kummassa maassa tahansa, niin osa sukulaisista on aina toisessa maassa, työhön kaksikulttuurisuus on tuonut apua.
---
En ehkä ole aivan samaa mieltä kysymysten asettelusta kirjailijoille, niin sen tämä haastattelu sai aikaan, että kiinnostuin kirjoista. Täytyyhän ne lukea, jos vain keskittymiskykyä löytyy. Muistiinpanoista tuli aika risaiset, kun jäin vain kuuntelemaan haastateltavia ja katsomaan, kuinka kaunista on kuunteleminen ja kuuleminen ja kuinka tärkeitä asioita ne ovat. Tuntuu, että nykypäiväisessä hektisessä maailmassa molemmat ovat unohdettuja taitoja.
Fiore -lava
Harmittavasti jäi Fiore-lavalta kuulematta Kari Korhosen haastattelu, haastattelijana Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä, mutta onneksi ehdin seuraavaa ohjelmaa kuuntelemaan. Aki Hyypän haastateltavana oli Akuakin kääntävä Pekka Tuomisto, jonka mielestä Akun kääntäminen on yksinkertaisesti hauskaa. Varsinkin hahmonnimien keksiminen ja julkkisten nimien väännökset. Aki Hyyppä kertoi, että tällä hetkellä Akua kääntää hyvin ammattitaitoinen kääntäjäkunta. Vieraskielisen Akun kääntäminen suomeksi ei ole yksinkertaistaja vaatii useamman ihmisen yhteistyötä. Ja sen kyllä huomaa! Itsekin olen oppinut lukemaan Akun avulla ja edelleenkin keskiviikko on viikon tärkein päivä. Ilman Ankua ei vaan voi jäädä. Lukemisjärjestyksestä joudutaan joskus keskustelemaan teinin kanssa.
Nautiskelin kahvia ja munkkia lavan vieressä ja melkein kuulin seuraavasta ohjelmanumerosta kaiken. Lavalla Aki Hyypän haastateltavana oli kolme koululaista ja heidän suosikkitarinansa Ankasta :) Ei yllättänyt, että Don Rosa oli ainakin yhden lempipiirtäjä.
Avajaiset
Olipa tupa täynnä jo puolta tuntia ennen tilaisuuden alkua! Ja koska avajaiskutsuvieraista ei tullut kaikki penkkirivit täyteen, pääsin toiseen penkkiriin kepakoineni. Twitteriin tulikin jo aika kattavasti laitettua Instagrammin kautta kuvia ja tunnelmia. Erityisesti mieltä lämmitti, että Roope Lipasti oli tilaisuuden juontajana. Avajaisia voisi kuvata vaikkapa monikieliseksi, iloiseksi, positiiviseksi tilaisuudeksi.
Tieto -lava
Avajaisista porhalsin kohti seuraavaa ohjelmanumeroa, EU keskustelua, jossa Liisa oli keskustelemassa yhdessä Sirpa Pietikäisen, Aura Sallan ja Allan Rosaksen kanssa. Jäin seisomaan penkkirivien taakse, mikä kyllä tuntui jalassa ja selässä ja nälkäkin oli. Instagrammin kuvateksteissä taitaa olla parhaimmat tunnelmat tästä.
Ruokaakin piti saada ja siinä vaiheessa kello olikin jo sen verran, että päätin lähteä hakemaan tuliaisia (hattaraa ja metrilakua) Ruokamessujen puolelta. Kävin pikaisesti kiertämässä osan Ruokamessuhallia, siellä oli kuumaa kuin uunissa! Metrilaku ja hattara kassissa lähdin väsyneenä, mutta hyvin iloisena kohti kotia.
